TURNAUS 4/9 ÄRRÄ CENTERISSÄ 30.11.2003

Se Päivä alkoi vielä hyvin. Aamupala naamaan, kamat kasaan ja kentille päin. Keskiviikon treenit olivat menneet hyvin, energiaa oli ja fiilis oli hyvä. Neljä pistettä tarjolla, neljä pistettä. Näin sitä jankattiin. Pisteet kotiin, pisteet kotiin. Kaikilla tuntui olevan tämä vain päässä ensimmäisen pelin alkaessa. Vastassa Haagan Karhut, vanha verivihollinen. Tiedossa lempeitä painihetkiä nurkissa, paljon jäähyjä ja jatkuvaa ininää vastustajan taholta. Alku täyttikin kaikki odotukset, selkään tultiin estottomasti mutta vielä jollain tavoin sääntöjen rajamailla. Saimme hyvän vauhdin päälle, tilanteita luotiin hitaitten Karhupakkien välistä ja ensimmäinen maali vain roikkui ilmassa. Mutta kuten niin usein, se tuli sitten omaan päähän. Vastustaja sai parilla näppärällä pikkusyötöllä sahattua paikan maalin eteen ja siitäpä pääsikin sitten kaveri uittamaan avausmaalin Nipan yli. Homma tuli kuitenkin kuitattua seuraavassa vaihdossa, lusikoin Tuomaksen reboundin sisälle hölmistyneitten pakkien välistä ja peli oli tasan. Toinen maali tuli ylivoimalla Veskun kauhoessa aloitusvoiton 6-0 omille ja Ville tykitti yläkyöstiin kärkimiehen paikalta . Kaunista, kaikki oli vielä hyvin tässä vaiheessa. Itsekin onnistuin lisäämään tuskaa ampumalla väkisin vielä yhden maalin noin seitsemän pompun kautta. Jos ei vedä, ei tule laukauksia, joku viisas totesi aikoinaan. Näinhän se on. Vastustajan mohikaanitankki suuppasi sitten säkäräkiksen takatolpalta sisään, ihmettelee varmaan vieläkin miten siihen onnistui osumaan. Tässä vaiheessa alkoi Karhut haalimaan jäähyjä, joten tuomarikin oli päässyt sisälle heidän pelityyliinsä ja se alkoi kostautua. Yhden jäähyn aikana Markon onnistui juosta itsensä vapaaseen paikkaan ja asettaa lapansa parkettiin, joten eihän siinä voinut mitään muutakaan, kuin heittää kaverille karkki josta pistää sisään. Kauniista syötöstä kaunis maali, vaikka itse sanonkin. Neljä maalia ja olo hyvä. Kolmannen erän alkuun, vastustajan kavennusmaalin jälkeen, tulikin sitten valtaisa jäähysuma, joka tuli muuttamaan koko ottelun kulun. Karhuilla oli parhaimmillaan seitsemän miestä jäähypenkillä ja meillä oli yli viiden minuutin ajan kahden miehen ylivoima! Tästä luulisi syntyvän jo maali…mutta mutta. Tuloksena oli vain usea tolppa, jokunen hutiveto, paljon tuskaista hieromista ja vastustajan alivoimamaali. Peli tasan ja rystysten väri alkoi muuttua vaaleammaksi. Tuomaskin onnistui rikkomaan polvensa tuskaisen vääntämisen tiimellyksessä. Ylivoimakentän hierottua itsensä väsyksiin heitettiin heille sitten vaihtomiehet kehiin. Karhut sai lähes samalla täydet kentät, puolustus oli sekaisin ja tuloksena oli maali omiin ja henkisen selkärangan musertuminen. Vastustajan onnistuttua pelaamaan ratkaiseva alivoima, oli heillä fiilis korkealla ja pystyivät he näin helposti säilyttämään johdon loppuun asti. Kuinka tällainen peli pystyttiin häviämään? Kertokaa se.

Toinen matsi alkoi sitten vain yhden ottelun erotuksella edelliseen ja mieli oli todella maassa. Tsempin nostaminen otteluun osoittautui todella vaikeaksi, mielessä pyöri vain edellisen ottelun epäonnistumiset ja väkinäinen ylivoima. Fyysisesti kunto kesti, eihän edellisen ottelun viimeisessä erässä tarvinnut juuri juosta, mutta ongelma olikin henkinen kunto, korvien väli. Ja se onkin usein se kaikkein vaikein. Ottelu alkoi kuitenkin hyvin, Ville sai ujutettua pari maalia heti kättelyssä maalinedustilanteista, ensimmäiseen antoi ainakin Vesku kauniin syötön maalin takaa. Vastustaja kaventi vielä kauniilla ylänurkkavedolla ennen kuin Time suoritti fysiikan lakeja uhmaavan salamajuoksun lähes omasta päästä, Ville näki silmäkulmastaan tämän oranssin salaman ja lähetti maanuoliaisen tuohon lähes karrelle palaneeseen lapaan ja reikäpallo heilutti jälleen laahusta; 3-1. Tästä alkoikin sitten alamäki. Uhma lisäsi juoksuaan nähdessään meidän passiivisen pelin ja tahkoi maalin toisensa jälkeen meidän seisovien pelaajiemme välistä. Nipa oli aika yksin tulituksen keskellä. Ylivoimakin saatiin mutta tulos oli yhtä laiha kuin edellisessäkin matsissa, nyt ei tosin osuttu edes maalipuitteisiin. Kerta toisensa jälkeen kaivettiin pallo meidän maalistamme kunnes peli oli jo tasan. Silloinkaan ei peliä saatu käännettyä, siirryttiin kahteen kenttään, otettiin aikalisää ja vaikka mitä. Vastustaja teki lopulta vielä voittomaalin hieman kyseenalaisella tavalla, pallo kävi todistajien ja silminnäkijöiden mukaan vain tolpassa, mutta tuomari näytti hyvin epäröiden maalia. Loppuun saatiin vielä aika hyvä mylläkkä ylivoimalla, muutama vapari saatiin paukutettua muuria päin ja niukasti huti. Päivän teema tuntuikin olevan niukasti huti. Jälleen kirvelevä maalin tappio ja nolla pistettä. Neljän pisteen turnaus olikin nollan pisteen nöyryytys. Olo oli todella väsynyt ja masentunut. Sillä hetkellä jos joku olisi tullut viisastelemaan tämän olevan vain peliä, olisi luuvitonen ollut todennäköisesti tullut naamaan. Tai tuskin olisin silläkään osunut, perkele.

Illan riennot lähtivät jälkipuinnilla Ärräcenterin saunassa josta siirryttiin ravintola White Ladyyn syömään ja juomaan. Ruoka oli muuten erinomaista, tullaan varmaan toistekin. Iltaa jatkettiin siitä Old Hatissa (kiitos Ville…), ilmeisesti halpa viina houkutti. Vaan ei se paikka vaan se seurue. Puheet olivat jälleen salibandyvoittoiset mutta pahimmasta masennuksesta oltiin jo päästy. Ramen lantionalueen krampit olivat jo vähentyneet ilman suurempaa lääkitystä, joten uskalsimmekin jo päästää sonnimme Hamletin laitumelle laiduntamaan. Joukkueemme otti suvereenisti tanssilattian haltuun ikkunalautoja myöten ja ilta jatkui aikaiseen aamuun Paula Koivuniemen ja Frederikin tahdissa. Eikä aamulla enää pääkivun kourissa eiliset tappiot tuntuneet juuri miltään. Tämähän on vain peliä….?