TURNAUS 9/9 Campo CENTERISSÄ 21.3.2004

Viimeistä vietiin, olisi kauden finaalin vuoro. Kauden tilinpäätös oli jo selviö, olisi aika enää saada jotain plussankin puolelle. Turpaan oli otettu suunnalta jos toiseltakin, nyt voitaisiin enää hieman kohennella kolhittua itsetuntoa ja tehdä kiusaa muille. Onhan se aina kuitenkin mukavampi päättää kausi voittoon…

Ensimmäinen porukka vastassa oli Uhma II. Ensimmäinen kohtaamisemmehan tapahtui tuona surullisen kuuluisana "Mustana Lauantaina", jolloin hävisimme molemmat ottelut maalilla johdettuamme kumpaakin. Olkoon tuo päivä ikuisesti kirottu, veljet. Mutta kultaiset muistot sikseen ja taistoon. Kasaan oli saatu miehen verran yli kaksi ketjua, Vesa oli jäänyt potemaan Kauniit ja Rohkeat - tautiaan. Villen kentässä kiersi toisella laidalla Tommi ja Mika, toisessa Juri. Minulla kenttäni laidoilla oli virettään viime peleissä nostanut Kurppa sekä höyhenenkevein askelin liidellyt Time. Timen leijuessa ohi pystyi melkein kuulemaan tyhjien nahkasäkkien helskeen jalkojen välistä, oli ilmeisesti ilta ollut onnistunut. Mikanhan taas nähtiin varmojen todistuslausuntojen perusteella poistuneen yksin kotiin Hamletista…oliko tässä syy pisteettömään esitykseen? Reportterimme tutkii asiaa. Uhma antoi alusta lähtien tilaa ja sitäpä käytimmekin sitten hyödyksemme. Peli oli iloista ja paineetonta (etenkin Timellä, kts. ed.) joten paikkojakin tuli. Ensimmäinen byyri vain tuli omaan päähän vastustajan rokottaessa vastahyökkäyksestä. Sitä ei jääty kauan ihmettelemään vaan kuitti tuli nopeasti kun Kurppa antoi nopean maatiaisen nurkasta ja Time sivalsi koko uudistuneen olemuksensa voimalla verkot tötterölle. Ykköskenttä jatkoi hyviä suorituksiaan ja johtaja itse vippasi näppärän ranteen (vastustajan mailan suosiollisella avustuksella) yläkyöstiin. Kakkosen peli ei aivan sujunut odotuksien mukaan, se tuntui olevan aina ottavana osapuolena kentällä. Matsin puolivälissä koettiin jopa hieman "musta vaihto", kun yhden vaihdon aikana soi kahdesti omassa päässä. Vaan eipä mitään, onneksi maalinteko onnistui meiltäkin. Röyhkeän ajon päätteeksi sain tuikattua yhden maalin takanurkkaan ja Time takoi tuskin kenttää koskien toisen maalinsa. Mutta vielä roikkui Uhma pelissä mukana vain maalin päässä. Tuttu kylmä rinki hierti jo sulkijalihaksen tuntumaa ja hiki kihosi otsalle. Sitten, saatuamme jälleen pelin vastustajan päätyyn heitti Kurppa kauden komeimman syötön; lähes koko hyökkäyspäädyn poikki, millien päästä vastustajien lavoista ja aivan allekirjoittaneen lapaan josta vastustamattomasti maaliin. Komea syöttö maalintekoon tottuneelta mieheltä. Helppohan siitä on pistää hattutemppu sisään. Lopuksi grand old man Marko kaunisteli vielä jäähyväistilastojaan komealla ylänurkkavedolla, siihen onkin varmaan hyvä lopettaa ura. Yleisön viihtyvyyden vuoksi päästimme sitten Uhman vielä maalin päähän, mutta päätimme poikkeuksellisesti ottaa pisteet tästä matsista. Kauden kolmas voitto pisti pitkästä aikaa hymyn huulille.

Toisena vastuksena oli Puumat, joilla oli kärkitaistelu tiukasti kesken. Ennen turnausta Puumat oli parin pisteen päässä kärjestä, ja lähes kiinni ainakin kolmosdivarikarsinnoissa. Joten tärkeät pisteet heille, ei juurikaan mitään merkitystä meille. Kovaa tulisivat, se olisi ainakin selvä. Ensimmäiset minuutit kertoivatkin sitten korutonta kieltään. Vastustajan vauhti ja taito oli selkeästi liikaa meille, koetettiin jarrutella hieman mutta eipä jäänyt juuri meille jakoja. Ensimmäinen erä viisi - muna oli aika myrkkyä. Muutettiin sitten hieman taktiikkaa puolustavammaksi ja koetettiin iskeä vastaiskuilla. Vaan ei oikein sekään onnistunut, nopeampina juoksivat heti väsyneet hyökkääjämme kiinni. Mutta toinen erä vain kaksi - muna. Kolmas erä oltiin melkein pelkässä sumpussa, satunnaisilla vastahyökkäyksillä saatiin parit tilanteet aikaiseksi, maali jäi vain tekemättä. Vielä yksi maali omiin ja lopputulos 8-0. Olivat Puumat voittonsa ansainneet, tasoero oli selkeä. Meidän kapea materiaalimme ei ollut kovakaan vastus kovaa juoksevalle, teknisesti taitavalle porukalle. Toivottavasti nousevat kolmoseen.Näin loppui kautemme 2003-2004. Mitäpä jäi käteen? Paljon häviöitä, jokunen voitto ja tasapelikin. Joukkuehenkeä, tsemppiä, tilanteita, peli-iloa ja kipeitä lihaksia. Masennusta, vitutusta ja jopa suoraa häpeää. Koko urheilun suuri tunneskaala, luulen ma. Eli juuri sitä, mitä minä ainakin hain tältäkin kaudelta. You win some, loose some - eli ainahan ei voi voittaa. Kaikesta huolimatta minulla oli ainakin kaiken kaikkiaan hauskaa - toivottavasti myös teillä, veliset. Oli ilo jälleen pelata yksi kausi rinnallanne, pelikaverinanne ja kapteeninanne. Ensi kausi vitosessa tuo taas uudet haasteet kaikille. Treenataan loppukausi hyvin ja valmistaudutaan kesällä paremmin, tällä kertaa areenaliigan avulla. Ja kausihan päättyy perinteisesti risteilyyn, vai……….? KIITOS KAIKILLE LUKIJOILLE, OMILLE JA VIERAILLE. KAPTEENIN TURINAT PÄÄTTÄÄ TÄLTÄ KAUDELTA TÄHÄN!!