TURNAUS 1/9 Hakaniemessä 6.10.20067

Tähän on tultu. Historian lehtien havina kuului aina itäiseen Lesotoon asti kun Kamppailuleijonat starttasi fysiikan lakeja uhmaten kymmenennen kautensa salibandyliiton alaisissa sarjoissa 6.10.2007. Ensimmäisen turnauksen vastustajina Hakaniemen "kotiareenalla" liki tuntemattomat, Valtti III ja SB Vantaa. Ja mitä olisikaan juhlavuosi ilman uudistuksia. Internet sivuille oli saatu uusi ilme, vuosia palvellut "intersport" pallokassi oli päivitetty 2000-luvulle ja olipa joku kerettiläinen mennyt hankkimaan fläppitaulunkin (ihan kuin vanha leijona enää uusia kuvioita oppisi:)). Siirtomarkkinoilla liike oli kesän aikana ollut melko hiljaista. Vesku ja Jouni olivat jäädyttäneet paitansa kattoon ja tilalle oli draftattu kovin odotuksin Samu ja Mikko.

Valttia III:sta vastaan kentälle astui leijonajoukkue isolla L:llä. Toki jengin keski-ikä oli taas noussut vuodella, mutta niin oli harjoittelumotivaatiokin ja into lajia kohtaan koholla. Yksi mies oli jäänyt viikonlopuksi lentelemään jonnekkin Ivalon pakkasiin, mutta kolmen ketjun, viiden pakin ja veskarin verran teknisesti taivavia ja timmiin kuntoon treenattuja atleetteja oli saapunut paikalle

Tuomari puhalsi pilliin ja pallo siirtyi leijonien turvalliseen huomaan. Oli sellainen tunne, että hallittiin hienokseltaan peliä, vaikka melko ahdastahan siellä kaukalossa taas kerran tuntui olevan (olisiko jopa lajille tyypillinen piirre?). Mutta sitten 7 minuutin kohdalla sattui hetkelinen nukahdus ja vastustaja tuuppasi pallon meidän maaliin. Seuraavaa muutosta tulostaululla saatiin odottaa aina erän yliajalle asti. Stevie Wonderkin olisi nähnyt, että summerin olisi täytynyt soida jo viitisen sekunttia ennen vastustajan toista maalia, mutta ei tämä meidän dumari. Virallisiin kirjoihin merkittiin Valtin 2-0 johtomaali ajassa 14.59. Viittä minuuttia aikaisemmin oli muuten tämä samainen pillipiipari antanut heille harmittomasta tilanteesta rankkarin. No Nipa kykki maalinsuulla kylmänviileänä ja poimi ponnettoman laukausyrityksen kuin marjan

Toinen erä oli suurelta osin tukkoista sahaamista päästä päähän. Päästiin kokeilemaan niin ylivoimaa kuin alivoimaakin, mutta tuloksetta. Aina erän toiseksi viimeiselle minuutille saatiin odottaa, kunnes Rame nappasi pallon, siirsi sen harkitusti Karrille, joka survoi leijonien kauden avausosuman. Ilotulitus jatkui vain minuuttia myöhemmin, nyt oli Mikon vuoro osua Jannen syötöstä.

Kolmas erä päästiin aloittamaan ylivoimalla. Ihan kaikkein näyttävintä ei pyöritys vielä ollut, mutta muutama ihan hyväkin laukaisupaikka saatiin luotua. Ja niin kuin näissä tilanteissa usein käy, niin se ratkaisu tulee sitten räkäpallona ylivoiman jälkitilanteesta. Timbe rouhaisi reboundista palloa kohti maalia ja siitä se sitten parin vastustajan mailan ja Tonzan mailan kautta päätyi Kurpalle joka nosti Kamppailuleijonat ensimmäistä kertaa ottelun aikana johtoon. Mutta sitten alkoi ottelun musta hetki numero 2. Muutama minuutti meidän johtomaalista vastustaja tasoitti ja vain hetkeä myöhemmin otti johtoaseman taas haltuunsa leijonien ylivoiman kohtalokkaasta virheestä. Tunteet alkoivat lämmetä puolin ja toisin. Jannen ja tuomarin näkemyserot kärjistyivätkin lopulta siihen pisteeseen, että ensiksi mainittu siirrettiin siviiliasussa katsomon puolelle nauttimaan kahvilan antimista. 5+20 on jo sen verran kunnioitettava jäähylukema että Rimankin alkoi selvästi huolestua. Lipuisiko jäähypörssin voitto tällä kaudella ihan uudelle "tekijälle"?

Mutta eivätpä olleet leijonan kynnet niin tylsät kuin alussa näytti. Alivoimaa ehti kulua muutama minuutti kun Karri siirsi pallon laitaa pitkin päätyyn. Timbe pyöri sen kanssa hetken aikaa kuin mummo sohjossa ja punnersi lopulta pallon lähes nollakulmasta kohti maalia. Veskarin edessä väijyneen Tonzan maila sattui onnekkaasti väliin ja oltiin enää maalin päässä vastustajasta. Ehkä jokseenkin räkäinen maali, mutta nekin on ollut tapana laskea. Eikä mennyt kahtakymmentä sekunttiakaan kun Valtin päässä jälleen helisi. Tuomari ilmeisesti katui aikaisempia vääryyksiä ja tasasi kentälliset passittamalla vastustajankin penkille jostakin perusrikkeestä. Päivän tutkapari Karri-Kurppa kiitti ja jälkimmäinen pamautti pallon verkkoon vain muutama minuutti ennen peliajan päättymistä. Kahta pistettä toki lädettiin tavoittelemaan, mutta toisaalta nousu tasoihin kadotuksen partaalta oli taas hieno osoitus leijonalauman henkisestä kantista. Pelin hahmoina täytynee tehopisteiden valossa mainita Karri sekä Kurppa, joka ilmeisesti oli ammentanut asenteensa Sapkon torstaisesta yllätysvoitosta Joensuun Mehtimäellä.

Se tässä nykyisessä turnaussysteemissä hieman ahdistaa, että pelit on aina sijoitettu niin lähelle toisiaan, että kebab ranskalaisilla tai kunnon meetwurstitäytteinen perhepizza ei oikein kunnolla ehdi sulaa siinä välissä. Kahvi, kuiva sämpylä, pari kankeaa venytysliikettä ja takaisin kentälle. No toisaalta ei tarvitse pönöttää hallilla koko päivää seuraavaa matsia odottamassa.

Men in black eli SB Vantaa, myönnettäköön, ei ollutkaan mikään pullamössöporukka vaikka leijoniin verrattuna nuoria poikia olivatkin. Ainakin Vantaan hemmojen kone lämpeni nopeammin kuin leijonan hidas diesel. Seitsemän minuuttia, siis ainoastaan seitsemän minuuttia oli kulunut ja taululla komeili tylyt lukemat 3-0. Toisaalta oltiin kuitenkin ihan hyvin pelissä mukana. Pallo liikkui ehkä iloisemmin kuin edellisessä matsissa ja jokainen ketju pääsi tasaisesti paukuttamaan palloja vastustajan päätyyn. En tiedä oliko niillä hyvä maalivahti vai vedimmekö vaan tärisevin käsin ohi maalista, mutta niin tai näin, tulostaululla ei ainakaan meidän sarakkeessa tapahtunut muutosta. Vastustaja liikkui hyvin ja rankaisi tasaisesti jokaisesta nukahduksesta. Pieniä virheitä keskialueella, väärin sijoitettua muuria ja taisipa tulla yksi omakin maali.

Toisessa erässä vastustaja meni vielä 4-0 johtoon ennen kuin oli meidän vuoro. Kurppa ja Karri akseli toimi nyt toisinpäin ja Karri lakaisi kavennusmaalin verkkoon. Suuremmin ei tästäkään kyllä riemu revennyt. Jatkettiin pään takomista seinään. Vastustajan maalivahdilla on varmaan illalla ollut melkoinen tinnitys korvissa, sen verran niitä laukauksia suhisi sitä päin. Jäätävästi se kaveri poimi joka mahdollisen laukauksen. Kolmannessa erässä yritettiin tiivistystä kahteen ketjuun, mutta ei sekään maalihanoja avannut. Pienenä lohtuna Timbe vielä 10 sekunttia ennen loppua lakaisi kavennuksen Mikan rauhallisesta poikkisyötöstä. Mutta se jos mikä oli kosmetiikkaa, peli oli jo hävitty.

Kuten joku osuvasti pelin jälkeen totesi, olimme huonompia, mutta emme huonompia lukemin 6-2. Suuremmilta slaavilaisilta tunteenpurkauksilta säästyttiin ja tästä on hyvä jatkaa treeneihin ja seuraavaan turnaukseen. Pelin jälkeen kiskottiin frakit päälle, nappaskengät jalkaan ja siirryttiin Petikon tilaussaunalle puimaan plussia ja miinuksia sekä jakamaan leijonia ja lampaita. Mutta se onkin sitten toinen tarina...