TURNAUS 3/9 MYLLYPURON ARENA-CENTERISSÄ 03.11.2007

Että sellainen turnaus. Raportin kirjoittamiseen vierähti nyt useampi viikko, kun täytyi ensin tilata netistä "Marco Bjurström nami-nami" naamari ja vetää se päähän, että pystyisi kertomaan edes jotain positiivista. Lauantaisena pakkaspäivänä oli siis kokoonnuttu Myllypuron hallille, mutta yllättäen valitettavan harvalukuisena. Leijonissa on ehkä liikaakin totuttu siihen, että rinnalla surffalee aina ne samat tyypit ja sitten kun joudutaan sorvaamaan kasaan uudet ketjut ja pakkiparit niin homma leviää välittömästi käsiin. Niin kävi tänäänkin. Kolme hyökkääjää poissa ja näistä kaksi senttereitä. Siinä olikin miettiminen, viritetäänkö kasaan kolme täyspäistä kenttää ja pelataan vähemmillä pakeilla vai toisinpäin. Tai laitetaanko pakka kerralla niin sekaisin, että nostetaan Nipa sentteriksi ja joku laiska laitahyökkääjä maaliin. Päädyttiin kolmeen laituripariin ja kahteen kiertävään sentteriin.

Näillä eväillä lähdettiin liikkelle ja ensimmäisenä vastaan tupsahti Uhma II. Toimitus huomauttaa tässä vaiheessa, että näitä Uhman miehiä oli paikalla ehkä 6-7, kun leijonia kuitenkin miestappioista huolimatta oli kehissä 12 + maalivahti. Ensimmäisessä erässä tuntui vahvasti siltä, että ei se Uhma pysty Leijonia uhmaamaan. Karri puakutti pallon Villen syötöstä repun pohjalle jo puolen minuutin jälkeen. Erän loppupuolella päästiin kokemaan ottelun ainoa ylivoima, jossa Ville sivalsi Jannen syötöstä pelin kahteen yhteen. Ennen aikainen turvallisuuden tunne pulppusi vuolaina virtoina puseroihin. Toisessa erässä Mika onnistui sutimaan Timpen syötön takatolpalta verkkoon, mutta muutoin erä olikin sitten Uhman maalein 2-1. No mitään hätää ei pitänyt olla. Ottelu tasan ja Uhman jämämiehistö alkoi jo osoittaa väsymisen merkkejä. Kukaan ei taida osata selittää mitä sitten tapahtui, mutta kun 40 minuuttia oli pelattu, oli ottelu kääntynyt vastustajalle maalein 5-3. Pysyimme kyllä pelitemmossa mukana ja varmaan jopa hallitsimme ottelua, mutta se ei riitä jos viisikkopuolustus nukkuu muutamien ratkaisuhetkien ohi ja hyökkäysvitja pommittaa palloja katsomoon ja maalivahdin syliin. Viime minuuteilla Leijonien tehomies Pitkänen (2+1) vielä kaunisteli lukemat 4-5:teen, mutta se ei enää lämmittänyt muiden kuin tilastonikkarien mieltä.

Aika vakavissa merkeissä istuttiin lauteilla ja odotettiin seuraavaa peliä. Joku taisi yrittää murjaista vitsin mutta kukaan ei nauranut. Päättettiin ravistella totuttuja rakenteita vielä rajummin ja muokattiin myös laituriparit uuteen uskoon. Kovin montaa minuuttia ei tarvinnut tahkota ennen kuin selvisi missä mentiin. HUYS:n kirjanoppineet yliopistomiehet olivat selvästi tenttien välissä ehtineet myös lenkkeilemään. Poikien tossut liikuivat selvästi vilkkaammin ja leijonien maalin koskemattomuus oli alituisesti uhattuna. Taitaa olla turhanpäiväistä käydä tämän ilotulituksen tilanteita maali maalilta läpi. Kyllä mekin lopulta neljä tehtiin, mutta läpi pelin oltiin vähintään kahden maalin takaa-ajossa. Se on aika turhauttavaa. Tuli mieleen, pitäisikö joukkueen harjoituskalenteriin lisätä viikottainen intervalliharjoite ja muutama kuntosalivuoro. Kaksinkamppailuissa oltiin pehmeitä kuin naisen iho ja juoksuvoimalla meillä ei ainakaan ollut jakoa haastaa vastustajaa. Kurviselle 3 maalia ja pistemies-Pitkäselle pari syöttöä, siinä tilastolliset maininnat. Tuleville maistereille ja lisensiaateille siis ansaittu 8-4 voitto.

Tiivistettynä sanoisin, että ensimmäinen peli kaatui 99 prosenttisesti omiin tyhmiin virheisiin. Yksi prosentti voidaan laittaa vastustajan hyvän veskarin piikkiin. Toisessa matsissa olimme täydellinen altavastaaja. Jos koko jengi olisi ollut kasassa, olisi ehkä saatu aikaan tasainen vääntö, mutta kyllä kovakuntoisen HUYS:n kaataminen olisi siinäkin tapauksessa vaikeaa ollut. Nähdään taas Myllypurossa kuukauden loppupuolella!