TURNAUS 4/9 Kauklahdessa 15.12.2005

Ja niin olisi edessä vuoden viimeinen turnaus ja samalla minulle viimeinen tällä kaudella. Loppukaudesta saatan päästä vielä yhteen, jos silloisella kunnolla enää mahtuu kovakuntoiseen leijonajoukkoon. Tänäkin päivänä oli kunto hieman heikko, mutta sitä ei onneksi huomannut, kun puolet jengistä haisi vanhalle viinalle muutenkin. Pikkujoulukausi on murhaa parisuhteelle ja joukkuelajeille. Sitä kun ei osaa sanoa ei.

Ensimmäinen ongelma ilmeni jo ennen turnausta. Pitäisi näet löytää pelipaikalle jollain ilveellä. Ehdotuksia tuli heinäkärryistä, traktoreista ja maansiirtokoneista lähtien. Espoolaiset keskittyivät lähinnä kehumaan kaunista luontoaan. Sitä kyllä näki matkan varrella, sivistykseen liittyviä asumuksia hieman vähemmän. Itsekin olin vastoin kaikkia vaistojani hypännyt Jurin kyytiin, joka itsevarmasti totesi osaavansa perille pomminvarmasti. Ensin vedettiin väärästä liittymästä, sitten ajettiin ohi ja lopulta väärästä risteyksestä. Perillä mies vain myhäili.. ”Sanoinhan mä.” Oli kuitenkin itse miettinyt, ollaanko vielä samalla aikavyöhykkeellä. Perille kuitenkin kaikki päästiin tavalla tai toisella. Poissa joukosta olivat Nipa, Tony ja Karri erinäisistä syistä. Pakkipuolta pyöritettäisiin siis kolmella jampalla ja hyökkääjiä olisi tutut kolme ketjua. Ensimmäisessä matsissa vastassa olisi Greasers FBC, joka oli etukäteen arvioitu illan heikommaksi vastustajaksi. Matsi alkoi kuitenkin tuskaisesti, maalipaikkoja luotiin kyllä, muttei palloa saatu pömpeliin sitten millään. Vedot suuntautuivat ohi tai yli ja loput napsi loistopelin pelannut vastustajan kassari. Samalla omassa päässä tuskailtiin samaa huonoa säkää, omissa soi helpohkon näköisistä paikoista. Ensimmäinen erä 2-0. Toiseen erään lähdettiin paremmalla latauksella mutta sama tahti jatkui. Paikoista ei saatu ja omassa päässä sattui lapsuksia. Turhautuminen kasvoi ja epätoivo näkyi jo kasvoilla. Vielä jaksettiin kuitenkin painaa. Kahden erän jälkeen 4-0. Kolmannessa erässä ehkä peli hieman parani, Kurppa sai yhden maalinkin tehtyä mutta niin sai vastustajakin. Lopputulos 5-1 eikä siihen ollut juuri lisättävää. Leijonat olivat aika mirrejä tällä kertaa. Kauden helposti paskin peli koko kööriltä. Vastustaja oli täysin voitettavissa mutta ei tuolla pelillä siihen kyllä pystytä. Vetotreenejä kaivattaisiin.

Toinen matsi oli jo tunnin päästä, joten palautumiseen jäi niukasti aikaa. Jokaista varmasti vitutti edellinen peli sen verran, ettei lisälatausta tarvittu. Toni siirrettiin pakiksi pelaamaan, ja hyökkäyksessä tahkottaisiin kahdella sentterillä. Ensimmäinen erä oli kuitenkin jopa vielä murheellisempaa kuin edellisessä matsissa. Vikkelät Oilersin junnut pyörivät ympyrää kankeiden vanhusten ympärillä ja pääsivät ilkeästi rokottamaan taattoja. Ensimmäinen erä 3-0 vaikka pelissä oltiin ihan hyvin mukana. Toisessa erässä nousi Venus merestä tai jotain ja suunta muuttui. Vaikka peliä ei päästy hallitsemaan, iskettiin täsmäiskuilla aina paikan tullen. Kurppa veti ylivoimalla alkutahdit, Ville jatkoi kääntövedollaan ja Timpe tasoitti koko ketjun vääntömaalillaan. Peli oli saanut uuden ilmeen! Kun Vesku vielä niittasi ylämummollaan leijonat johtoon, alkoi punapaitojen puntti tutista ja oli kiire ottaa aikalisä. Toisen erän jälkeen peli kuitenkin meille 3-4. Kolmas erä olikin yhtä myllyä. Jaloissa painoi eikä vauhti enää pysynyt yllä. Puolustusta koitettiin tilkitä mutta lopulta saivat tasoituksensa, hieman ehkä säkälläkin. Pakin epäonnistunut veto putosi suoraan hyökkääjän lapaan joka sutaisi tasoituksen. Vaan oli paikka paikoin meilläkin tilaisuuksia, Veskun puolittainen läpiajo ja Kurpan tolppalaukaus muun muassa. Vaan enää ei mennyt kummallakaan pallo byyriin ja pisteet jaettiin. Onnistunut suoritus kuitenkin, oltiinhan pelissä jo kolmen maalin häviöllä.

Turnauksen päätteeksi siirtyi kapteenin legendaarinen nauha eteenpäin. Puoliajalla pidettiin suuntaa antava suljettu lippuäänestys, jossa peli meni tiukaksi. Kun karsittiin akuankat, kirkkoveneet ja ”mie ite”:t pois, oli tilanne Kurpan ja Villen kesken tasan 1-1 (omat äänet siis). Joku oli äänestänyt ”sitä oranssipelipaitaista mukavaa kaveria”, mutta oletin sen tarkoittavan minua ja jätin sen pois. Juttelin Kurpan kanssa tilanteesta ja hän sanoikin pitäytyvänsä mielummin peluuttajan roolissa. Näin ollen valittiin Ville seuraavaksi kapteenin nauhan kantajaksi, hän on siis järjestyksessä Kamppailuleijonien kolmas tässä virassa toimija, ainakin minun aikanani. Kaikki kunnia miehelle, antakaa hänelle kaikki homman kaipaama tuki ja luottamus. Nyt ansaitulle joulutauolle, treenataan vielä jokunen kerta ankarasti ja keskitytään sitten kinkun syöntiin. Ensi vuonna sitten uudestaan, tässä vähään aikaan viimeiset kapteenin höpinät!