TURNAUS 8/9 Myllypuron Arena Centerissä 11.3.2007
Loppua kohti mentiin ja takana oli kaksi loistavaa, voitettua peliä. Viimeiset neljä vastusta olisivat vaatimattomasti kolme sarjakärkeä ja viimeinen. Ei kovinkaan loistavat asetelmat pistejahtia ajatellen. Ensimmäinen vastus oli ECC, jonka oli nähty pelaavan nopeaa suunnanvaihtopeliä. Ensimmäisellä kierroksella oli voitto saatu 4-2 lukemin, mutta sen jälkeen on paljon vettä virrannut Vantaa-joessa... Ottelu alkoi sangen murheellisesti, alle neljässä minuutissa oltiin jo maalin tappiolla. Ja sama ralli jatkui koko ensimmäisen erän, muutaman murheellisen minuutin jälkeen oltiin jo 4-0 tappiolla ja tilanne näytti pahalta. Taktinen aikalisä jo ensimmäisessä erässä ajassa 12.02 ja hieman skarpattiin. Toiseen erään tulivat uudistuneet leijonat. Ensin Kurppa läväytti trademark-ranteensa yläseen ja sitten onnistuin itse YV:lla sutimaan maalin kulmalta räkäpallon pakin jalan kautta maaliin. Hieman helpotti. Kun Ville onnistui vielä Timen syötöstä, otti ECC paniikkiaikalisän ja yritti herätellä jengiään. Ilmeisesti onnistuivat, kun sattuivat kerran maaliin osumaan, ja kolmanteen erään mentiin hieman paremmissa 5-3 lukemissa. Kolmas erä menikin sitten täysin meille, pitkän tahkoamisen jälkeen Janne täräytti kavennuksen Karrin saadessa syötön ja aikaa oli vielä tasoitukseenkin. Matsin lopulla Janne syötti mulle keskialueella, jatkoin (tai jonkun asiaa tuntemattoman pakanan mielestä en vain saanut sitä haltuun) Kurpalle joka tussautti nautittavasti yläriman kautta sisään – tasoissa oltiin! Loppumatsi vielä painettiin, ja sai Mika pallon sisäänkin, mutta korkealla mailalla – tuomari ei epäröinyt hylätessään maalin (ja korkealta mailalta se penkiltäkin näytti). Ansaittu piste tiukasta matsista, ja JÄLLEEN oltiin tultu takaa tasoihin! Loistava matsi, hyvä mieli jäi.
Seuraavana vastassa oli MaKi, jolta oltiin viimeksi joulukuussa otettu puhtaasti 6-0 pataan, joten helppo olisi ainakin parantaa. Taas oltiin kahdella sentterillä ja kolmilla laidoilla liikenteessä, joten mulle ja Villelle ainakin liikuntaa tiedossa. Ensimmäinen erä mentiin pitkälti tasatahtia, ensin Timpe iski maalin, johon MaKi vastasi. Sitten Timpe tuskissaan täräytti takanurkkaan toisen, ja taas tulivat mukamakit tasoihin. Lopulta Tonza vei meidät 3-2 johdossa erätauolle. Toisessa erässä oli vain yksi joukkue – erä puhtaasti 2-0 Tonzan ja Jannen onnistuessa. Tonzan maaliin teki loistavan klap-klap esityön Mika, joka nerokkaasti näki miehen nousevan ja tarjoili paikan. Kolmannessa erässä nähtiin sitten, kuin kirsikaksi kakun päälle, Tonzan bravuuri eli rankkari. Kylmän viileästi isäntä kisutti maalivahdin sivuun ja laittoi rystyltä sisään, kuten useasti olemme aiemminkin nähneet. Veskari kyselee vieläkin kermaa kaffeeseen, 6-2 ja ratkaisun makua. Vaan ans olla, vielä päätettiin vellihousut laittaa peli kireäksi. Kaksi maalia omiin ja äkkiä oltiinkin passailijan asemassa. MaKi painoi päälle, ottivat aikalisän kun vähän päälle minuutti oli matsia jäljellä, ja vielä veskarinkin pois! Mutta onneksi Kurppa ratkaisi omalta alueelta vipatessaan purkupallon maaliin asti, kun vain yhdeksän sekuntia oli jäljellä. Jälleen kaksi pistettä ja ilme jo paljon kirkkaampi....Tässä matsissa loistavia onnistujia Timpe kahdella maalillaan ja tietenkin Tonza hattutempullaan. Kaksi tähteä myös Mikan namisyötölle ja kovalle duunille. Kohti uutta turneeta. Rah.