TURNAUS 6/9 Myllypurossa 29.1.2006
Matka jatkuu! Vain kaksi viikkoa edellisestä kun palasimme pelikentille, tällä kertaa sunnuntai aamuna Myllypuroon Arena centeriin.. Aikaisemmat aluedivarin pelit oli menneet penkin alle ja pelillinen kunto oli auki, varsinkin henkisellä puolella.. Aamupelit odottivat ja jännitys oli käsin kosketeltavaa.. Ketkä tulisivat kentälle ajoissa? ja kuka pelikunnossa.. Timpe oli nähty perjantai yössä harhailemassa nautiskellen janojuomaa ja vannoen ettei ratkeaisi lauantaina.. Tonylla olisi ollut juuri edellisenä iltana kaverin 30v juhlat jotka tunnetusti ovat niitä laimeimpia.. Saavuin kentälle 9.30, olisihan ensimmäinen peli 10.00, yllätyksekseni en ollut yksin! Lähes koko joukkue oli saapunut ja lämmitteli kentällä, mikä silmiä hivelevä näky! Ajattelin: ”tänään on leijonat liikkeellä..”
Ensimmäinen peli oli Banditsia vastaan, tämä joukkue laahaa suossa divarin häntäpäässä, mutta oli näyttänyt yllätyskykynsä voittamalla useita kärkipään joukkueita viime aikoina. Muutama tuttukin näkyi vastustajan leirissä; Airion Timokin seisoskeli veskarin kamppeet päällään ja tulikin ennen peliä kertomaan ettei ollut yllätettävissä tänään. Tosin tarina kertoi myöhemmin ettei Timokaan pystynyt välttämään lauantaihuumaa, ja se kyllä näkyi.. Muutamat sanat ennen peliä; pelimiehet kiinni ja pallot maaliin, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Nipa maaliin ja kentälle. Aloitus.. vastustajalle pallo, muutama lennokas hyökkäys ja kaksi (2!!) tolppaa alkuun!! Herätys leijonat! Vastustajan yllätyskyky oli näyttänyt jo puolensa, tiukempaa puolustusta!! Ajassa 1.51 Timpe aloitti maalinteon ja vapauttaen leijonien maalijuhlat, arkkitehtinä illan syöttökuningas Tonza. Muutama minuutti myöhemmin Nipa heitti loistavan avaavan syötön Veskulle joka passasi Jannelle maalipaikan ja 2-0 (ps. Jannen myöhäisen heräämisen johdosta mies pelasi nro 69), tästä 30 sekuntia ja Kurppa pamautti komealla vedolla ylämummoon 3-0. Ajassa 8.01 Tonza jälleen taisteli pallon maalin takaa ja heitti maalilla odottavalle Kurpalle ja 4-0. Ensimmäinen erä puhtaalla pelillä ja vastustaja väsyi koko ajan..
Toinen erä olikin jo väsynyttä taistelua. Kapteeninne pääsi yllättämään upealla yläpeltiin nostolla Mikan oivallisesti pikkulätystä, vihdoinkin!! Apina pois selästä tässä pelissä... Tämän jälkeen jäähyjä alkoi tulla väsyneelle vastustajalle ja turhautumista. Vihellyksen jälkeen Janne otti vastustajan kanssa yhteen, joka iskikin sitten mailalla Jannen jo kipeään pohkeeseen.. pohjelihaksen repeämä (myöh. diagnoosi) ja Jannen pelit loppui siihen, mahdollisesti loppukaudelta!! Mitä menetyksiä! Tätä ennen vastustaja oli ehtinyt kaventamaan 5-1. Tästä suivaantuneena Timpe ampui Tonzan syötöstä yläseen ja toinen erä 2-1 meille. Kolmanteen erään jälleen lisää voimaa, enemmän laukauksia ja Villen ja Veskun kanssa tuli kikkailemaan Juri ja Mika vuorotellen. Allekirjoittaneen noustessa maalille ja tehden näyttävät pehmeät kädet vaativan kiertonsa, muiden juhlien jo maalia, pallo karkasikin Jurille, joka salaman nopeilla reflekseillään ampui pallon…päin veskaria(!), josta Vesku teki maalin, selkeästi harjoiteltu kuvio. Ei voi mitään jos muut ei näe kuviota ennalta.. Tämän jälkeen nähtiin illan pakkisuoritus; Ramen syöttäessä Tonylle omassa päässä, Tony nousi pakin paikalta oikeaa reunaa, kaarsi keskelle ja ranteet lukkoon ja alanurkkaan, komea nousu! Nyt ylivoimaan.. kolmas kerta toden sanoo; pallo liikkui hyvin, laukauksia tuli mutta maali jäi odottamaan. Laukaukset päin lähinnä olevia ja omaan päähän hakemaan palloa. Sieltä syöttö eteenpäin ja maahan makaamaan, en vieläkään tiedä liukastuinko vai kaadettiinko mutta maalia juhlittiin ja joku sai merkittyä minulle syöttöpisteenkin.. ikuinen mysteeri. Vain hetkeä myöhemmin Tony kruunasi iltansa toisella maalillaan ja jälleen Tonza syöttäjänä. SITTEN se tapahtui.. aloituksesta vastustaja längistä pallo, juoksu ohi, pallo haltuun ja laukaus alanurkkaan, kuinka helppoa! 4 sek. myöhemmin takaisin aloitukseen. Ottelun viimeinen maali vielä vikalle minuutille, III erä 6-0 ja peli 12-1. Odotetunlainen peli, paljon tilanteita ja hauskoja sattumia sekä voitto! Pistenikkareina Tonza 0+4, Ville 3+1, Tony 2+1 ja kurppa 3+0 sekä Vesku 1+2.
Toinen peli oli Tiikereitä vastaan, jossa lymyili jälleen vanha arkkivihollinen Vesa Aho. Ottelusta odotettiin tasaista vääntöä ja tiukkoja tilanteita, Tiikerit olivat kuitenkin lohkossa toisena. Maalissa aloitti Pete alias goljatti, joka edellisessä Tiikeri pelissä pyyhki näyttävästi Tiikereiden vedot nurkkiin.. . Pelin alku lupaili tiukkaa peliä; Tiikerit piti palloa, liikutti näyttävästi ja loi tilanteita, mutta ei kyennyt maalin tekoon. Vastaavasti meillä peli pyrkii suoraviivaisuudessaan puhtaasti maalin tekoon, molempi parempi ja ensimmäinen erä puhtaasti 0-0. Toinen erä alkoi hienosti. Aloitusvoiton myötä pallo ajautui Mikalle keskialueella laitaan, josta nopea syöttö Veskulle kulmaan. Tällä aikaa kapteenimme hiipi maalia kohti, jonne Vesku heittikin makoisan syötön takakulmalle, rystyllä suoraan ilmasta yläseen ja upea maali. Ja tuuletukset sen mukaiset.. peliä pelattu 15.19. Tämän jälkeen Pete sai jäähyn kun torjui hieman maalin takana alueen ulkopuolelta kädellä. Nopea tilanne ja hieman turhaan, mutta ei voi mitään. Vastustajan ylivoima toimi, hyviä syöttöjä ja pallo liikkui nopeasti mieheltä toiselle. Juuri ennen jäähyn päätöstä, oma pakki syötti meidän vapaalyönnistä suoraan vastustajalle; vanha kettu Aho otti pallon ja syötti, YV-maali. Voi voi mikä virhe!! Ei muuta kuin pää pystyyn ja peliä. Muutaman minuutti myöhemmin ja jälleen oltiin toisessa päässä, nopeiden liikkeiden jälkeen Vesku teki hyvän poikittaisliikkeen ja jätti pallon allekirjoittaneelle. Kolme vastustajaa seisoi edessä, mutta kukaan ei tullut päälle, pieni liike keskelle ja nopea ranne AIVAN YLÄPELTIIN, taas upea maali ja tuuletukset.. Mutta kuten pelin luonteeseen kuului, eipä kauaakaan kun… vastustaja juoni tilanteen, Aho syötti ja sama vastustajan kapteeni teki tasoituksen.. Olikohan tässäkin tilanteessa oman pelaajan huono syöttö taustalla, tarkkaan en muista mutta liikaa niitä oli.. Mr. Aho osoitteli tässä vaiheessa tuuletuksia myös minun suuntaan, tosin hyvällä huumorihengellä ja kilpailuviettiähän täytyy olla kun tuntee vastustajan pelaajia.. Mr. Ahon hymy saatiin hetkellisesti hyydytettyä kun joukkueemme tykki, Mr. Big Gun, kurppa täräytti jälleen upean vedon Timpen syötöstä. Tämä parivaljakko ei hyydy pakkasessa, pelistä ja vuodesta toiseen syötöt löytävät toisensa ja vedot painuvat maaliin, upeaa. 3-2 erä meille ja kolmanteen erään.
Erä alkoi tasaisesti, mutta Tiikereiden jatkuva tilanteiden jälkeinen töniminen ja tilanteissä selkään ajaminen alkoi kuumentaa tunteita(allekirjoittaneella), kun tilanne sen salli ajoi arvoisa kapteeninne toisen näistä törkyisistä tiikeri-pelaajista ehkä hieman selvästi laitaan pieneen myttyyn ja jäähy, ei protesteja. Jäähy kestettiin, mutta jäähyn jälkeinen vaihto on tärkeä! Vaikka tämän hetken joukkueemme paras puolustava hyökkääjä Tonza pysyi vastustajan rinnalla lapa lavassa, sai hän poikittaisliikkeestä jonkinlaisen laukauksen aikaan, mikä huonoksi onneksemme lipui jolloin ihmeen kaupalla Peten alta maaliin, 3-3. Pelin huonoin hetki sattui totta kai viime minuuteille, kolmannen erän kirous jälleen. Kaksi miestä jätetty maalin eteen vapaaksi ja pallo vastustajalla meidän maalin takana, eipä ehditty ottaa molempia kiinni ja läheltä helppo maali. Muutama minuutti jäi tämän jälkeen aikaa yrittää ja saatiin todella hyvä pyöritys aikaan viimeisille hetkille, mutta maali jäi puuttumaan. III erä hävittiin 2-0 ja peli 4-3.
Turnauksesta jäi kokonaisuudessaan todella hyvä maku, mussutusta ei kuulunut ja kapteenin pienellä varoituksella ne vähäisetkin loppuivat. Joukkuepuolustus toimi, kaikki antoivat hyvin kroppansa likoon ja menivät täysillä. Positiivinen kannustus ja onnistumiset ruokkivat joukkuehenkeä, ainoastaan henkilökohtaiset epäonnistumiset sekä hyökkäyspäässä että puolustuspäässä sallivat tiikereille voiton, mutta ei voi mitään. Virheistä oppii ja nyt katse eteenpäin. Jatketaan samaan malliin ilman virheitä niin saavutetaan asetetut tavoitteet.
”Jokaisessa meissä on suuruutta ja repussaan unelmiensa taikasauva. Ken tahtoo, ottakoon sen käyttöön!” (Jouko H. Nissinen)