OTTELURAPORTTI 9/05, RUSKEASUO ARENA CENTER 19.03.2005

Viimeisen rypistyksen paikka oli koittanut, paineet olivat poissa ja nousu oli jo varmistettu ajat sitten. Edessä olisi enää oman turnauksen järjestäminen ja kaksi lopullista peliä, toinen sarjajumboa ja toinen sarjakakkosta vastaan. Vieläköhän löytyisi energiaa kun panosta ei enää olisi?

Turnauksen luonteeseen kuuluen järjestävä joukkue pelaa päivän ensimmäisen ja viimeisen ottelun, näin oli nytkin. Ensimmäinen ottelu oli ennakkoon helpompi, vastassa olisi sarjan perää pitävä Team Grippi. Viime kerralla olimme tosin onnistuneesti lahjoittaneet heille jopa kahdeksan maalia, tällä kertaa yritys olisi parempaan. Ottelu alkoi tosin sangen perinteisesti, kesken hyvin kontrollissa olleen vastustajan hyökkäyksen pomppasi muuten reilusti ohi menossa oleva pallo yksinäisen hyökkääjän reidestä sisään ja tappiolla oltiin. Äh. Vaan suunta muuttui nopeasti. Pallo oli lähes ainoastaan meillä ja äkisti se toimitettiinkin maalin perukoille. Kerta toisensa jälkeen sai vastustajan veskari kaivella reikäpalloa selkänsä takaa, ja nopeasti oli selvillä, ettei tämä matsi tulisi kestämään täyttä aikaa. Missään vaiheessa ottelua ei voinut kuvailla tasaväkiseksi eikä edes viihdyttäväksi, jos nyt ei runsasta maalimäärää laske mukaan. Kolmanteen erään asti kuitenkin pelattiin, mutta pian taottiin se kolmastoista maali ja tuomari puhalsi pelin poikki. 13 - 1 oli selvää kauraa.

Sitten alkoikin vasta päivän todellinen urakka; kahdeksan laadultaan vaihtelevaa salibandyottelua, joissa jokaisessa tulisi olla kaksi osaavaa ja hereillä olevaa toimitsijaa merkitsemässä muistiin näitä ihmiskulttuurin merkkipaaluja. Onneksi ei tapahtumaan ollut pääsylippuja, aika laiha olisi ollut saalis. Joka tapauksessa, kaikki ottelut hoidettiin kunnialla läpi eikä suurempia virheitä tullut. Jopa ikämiesliiton jäsenet selviytyivät kiitettävästi sinänsä vaativista tehtävistään (numero tohon ruutuun ja aika tohon…eiku!) eikä yliviivailuja tarvinnut tänä vuonna harrastaa. Liitto varmaan kiittelee. Iso kiitos kuitenkin kaikille toimitsijoille, velvollisuudet hoidettiin jälleen mukisematta. Viimein oli aika päättää kausi todelliseen voimankoitokseen, vastassa olisi pisteitä kipeästi tarvitseva PaNu. Asetelma oli todella herkullinen, mikäli PaNu saisi tästä yhdenkin pisteen, pääsisi se nousukarsintaan, muutoin olisi samoissa pisteissä kolme joukkuetta, ja alkaisi armoton räknäily. Aika hyvin kauden viimeiseksi peliksi. PaNun riveissä oltiin nähty kyseenalaisen edustusoikeuden omaava nuorukainen, joka edellisessä pelissä oli viimeistellyt neljä maalia, tykittäen hirveällä ranteella yläsiä minkä ehti. Kuitenkaan miestä ei pistepörssissä näkynyt parinkymmenen sakissa? Jäämme miettimään. Matsi alkoi meille suotuisasti, jo muutaman minuutin pelin jälkeen Vesku viimeisteli Jannen poikittaissyötöstä johtomaalin ja mieli oli vielä iloinen. Timiskin oli hoippunut kentälle edellisen illan rientojen jälkeen, pelikunto oli tosin vielä hieman kyseenalainen. PaNu laittoikin avausmaalin jälkeen ison vaihteen silmään ja prässi oli hurja. Palloa ei omasta päästä saatu millään pois, eikä pelin rakentelu onnistunut hyökkääjiltä mitenkään. Kaikki yksi-yhtä-vastaan tilanteet hävittiin puhtaasti ja tuomarien antaessa pelin koventua alkoi turhautuminenkin hieman näkyä. Edellä mainittu PaNun pelimies tekikin sitten nopeaan tahtiin pari maalia, toisen hienolla ranteella pakin jaloista ja toisen oman pään purkuvirheestä. Ensimmäisen erän jälkeen oltiin vielä pelissä mukana, vaikka jaloissa painoi jo. Vai oliko ajatukset jo risteilyllä? Toinen erä jatkui siitä mihin ensimmäisessä jäätiin. Peliä painettiin kuitenkin jo paremmalla menestyksellä PaNun päätyyn, paikoin jouduttiin vetämään otteita ristivyöstä että eteenpäin päästiin. Peli kävi entistä fyysisemmäksi, mutta kuitenkaan maaleja emme saaneet aikaiseksi. Vastustaja sen sijaan rokotti ankarasti, kolmanteen erään mentiin taas pari maalia huonommalla tuloksella. Viimeisessä erässä otettiin kaikki irti miehistä, itse ainakin rypistin Tommin kanssa niin, ettei paljon enempää olisi irronnut. Jalat mustelmilla ja saappaat jalassa kaatuen mentiin maalia kohti mutta edelleen tuloksetta. Hieman oli jopa huonoa tuuria mukana, tolppia kolisteltiin kriittisillä hetkillä kun sisään olisi pitänyt laittaa. Vaan ei auta, pelikellon näyttäessä täyttä aikaa oltiin 5 - 1 tappiolla eikä se jätä paljon selittelyn varaa. PaNu oli selkeästi parempi, oli heillä sitten kaikki pelaajat edustuskelpoisia eli ei. Vaan ei yksi matsi kesää tee, meillä oli selkeästi tasaisempi kausi.

Näin oltiin saatu päätökseen jälleen yksi armoitettu salibandykausi Kamppailuleijonien historiassa. Takana kahdeksantoista hikistä ja vauhdikasta pomppupallomatsia, joissa menestys oli tällä kaudella ennenkuulumaton. VAIN kaksi ottelua hävittiin koko pitkän kauden aikana ja niistä vain toinen selkein lukemin. Yhtään lipsahdusta ei (pisteissä) tullut, eli kaikki helppoina pidetyt matsit voitettiin eikä edes tasapelejä annettu heikommille joukkueille. Taktisesti erittäin onnistunut kausi siis. Materiaaliamme voidaan kuvata laajaksi, viimeisten turnausten aikana oli pistepörssin top-kympissä useita KL Clubilaisia, parhaillaan jopa johtopaikalla. Viisi hyökkääjää teki yli 35 pistettä, parhaimpana Janne Frimodig 45 pisteellään, Villekin oli vielä kuudentena kymmenen pelin jälkeen 30 pisteellään! Itsekin ylsin kaikkien aikojen parhaimpaan saaliiseen, siihen pitää olla tyytyväinen. Olisin kuitenkin kaivannut pakeilta suurempaa panosta maalintekoon, nyt pakeista parhaat pisteet ropsahtivat Ramelle (1+6), jos ei paikkaa alati vaihtavaa Mikaa(2+5) lasketa. Maalieromme (+83) oli aikas huikea ja teimme selkeästi eniten (150 - 8,3/ottelu) maaleja koko sarjassa. Seuraavaksi eniten tehneellä oli "vain" 130! Päästettyjä maaleja (67 - 3,7/ottelu) oli kolmanneksi vähiten sarjassa, tässä näkyy ehkä tiettyjen, "helppojen", otteluiden aikana nähty puolustushaluttomuus, oli hinku tehdä maaleja, omalla päällä ei niin väliä. Tämä leimasi vahvasti koko kauttamme, mutta jotain uhrauksia maalinteon eteen pitänee tehdä. Lisäksi yksi mieleen jäänyt seikka tällä kaudella oli jonkinnäköinen hermostuneisuus, kun peli ei kulkenut alkoi hillitön suunsoitto ja sättiminen. Syytä ei jaksettu hakea peilistä vaan viereisestä kaverista. Sillä hetkellä kaivattu kannustava huuto muuttui helposti vittuiluksi ja tarpeettomaksi huuteluksi. Toivottavasti tästä päästään tulevalla kaudella. Positiivista oli kuitenkin suurten jäähymäärien puuttuminen, yhtään tarpeetonta jäähyä suunsoitosta tai vastaavasta ei tainnut tulla, tai minun muistini on jo kullannut nuo hetket.

Nyt on kuitenkin aika lähteä risteilemään huikean kauden päätteeksi, puretaan siellä kauden topit ja flopit ja kilistellään tulevalle kaudelle nelosdivarissa! Kiitos kaikille kuluneesta kaudesta, oli jälleen ilo ja kunnia pelata rinnallanne nyt jo lähes perinteikkäässä leijonajoukossa, pelikaverinanne ja kapteeninanne. Treeneissä nähdään!